Article

Virtuaalinen koulutus auttaa ammattitaidon ylläpitämisessä pandemian keskellä

Koronavirus vyöryi Eurooppaan vuoden 2020 alussa ja mullisti etenkin terveydenhuollon ammattilaisten arjen. Paitsi potilastyö, myös moni muu työn osa-alueista piti suunnitella ja toteuttaa uudella tavalla. Yksi näistä oli koulutukset: mikä eteen, kun ammattitaidon ylläpitämisen kannalta kriittisen tärkeitä koulutuksia ei enää voitu järjestää?

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä työskentelevien sairaanhoitaja Anna Mäkelän ja laboratoriohoitaja Monika Nordlund-Mäkisen päivät täyttyvät tutkimuksista, seurannoista, rasituskokeista ja muista potilaiden diagnosointia ja seurantaa tukevista toimenpiteistä. Sydäntutkimuspotilaat ovat molempien erikoisalaa, sillä Mäkelä ja Nordlund-Mäkinen asentavat Holter-seurantalaitteita ja analysoivat seurannan tuloksia päivittäin.

Tänä vuonna Mäkelän ja Nordlund-Mäkisen työnantaja otti käyttöön GE Healthcaren CardioDay-Holter-seuratantaohjelmiston. GE Healthcaren sovellusasiantuntija Sofia Wrederin työtä on varmistua siitä, että CardioDayn käyttäjät tuntevat ohjelmiston ja osaavat käyttää sitä sujuvasti päivittäisessä työssään.

GE-Healthcare-Virtual-training-CardioDay-Sofia-Wreder.jpg

Sofia Wreder, sovellusasiantuntija GE Healthcarella, alkoi järjetämään virtuaalisia CardioDay-koulutuksia korona-tilanteen myötä

Luokkahuonekoulutuksista virtuaalimaailmaan

Ennen koronaa Wreder tuki asiakkaitaan kasvotusten järjestetyissä koulutuksissa. Keväällä koulutustapaamiset oli pakko laittaa tauolle, mutta Wreder ei pysähtynyt: hän vei koulutuksensa virtuaalimaailmaan.

Luokkahuonekoulutuksen sijaan Anna Mäkelä ja Monika Nordlund-Mäkinenkin saivat Teams-kutsun useampaan virtuaaliseen Cardioday-koulutukseen.

“Osallistuimme kahteen lähikoulutuspäivään työpaikallamme Lahdessa tammikuussa 2020. Sofia oli kouluttamassa meitä työntekijöitä Cardiodayn käyttöön.  Meillä on aiemmin ollut käytössä Mars-analyysiohjelma, joten analyysin periaatteet olivat meillä jo hallussa. Syksyllä alkoi virtuaalikoulutus. Koulutus pilkottiin pienempiin, muutaman tunnin osioihin, joita Sofia järjesti meille muutaman kerran viikossa. Saimme siis peruskoulutuksen jatkoksi lisää koulutusta pienissä erissä. Kunkin koulutussession päätteeksi sovimme, mihin aiheisiin pureudumme seuraavalla kerralla. Tämä toimi todella hyvin”, Anna Mäkelä muistelee.

“Koulutusten välissä lähetimme Sofialle kysymyksiä, jos mieleemme tuli jotain erityistä tai jos eteen tuli esimerkiksi vaikeita nauhoituksia. Sofia pystyi käymään nauhoituksia läpi ja neuvomaan, mitä vielä kannattaa tehdä”, Monika Nordlund-Mäkinen jatkaa.

Mäkelän ja Nordlund-Mäkisen mukaan pienissä pätkissä järjestetty koulutus osoittautui toimivaksi ratkaisuksi myös siksi, että asioiden sisäistäminen helpottui, kun tietoa tuli hieman vähemmän kerralla. Opittua tietoa pääsi myös heti koulutuksen jälkeen kokeilemaan käytännössä.

Kätevää oli Mäkelän ja Nordlund-Mäkisen mielestä myös osissa järjestetyn koulutuksen joustavuus: kaikki koulutusajankohdat eivät sopineet kaikille, mutta jokainen pääsi osallistumaan joihinkin osioihin.

Koulutukset pidettiin kaikille yhteisellä kielellä eli englanniksi, mikä hieman epäilytti aluksi, mutta tämäkin pelko osoittautui turhaksi.

“Ei kieli lopulta ollut ongelma. Motivaatiota etäkoulutus toki vaatii. Olisi helppo sulkea mikki ja tehdä muita töitä. Osallistujien keskittymisen herpaantumista voi ehkäistä tekemällä koulutuksista mahdollisimman interaktiivisia eli kysymällä osallistujilta esimerkiksi kysymyksiä pitkin matkaa. Isoissa koulutuksissa chat-toiminnallisuus madaltaisi osallistujien kynnystä kysyä kysymyksiä”, Mäkelä toteaa.

Nordlund-Mäkisellä on myös muutama kehitysidea: “Kasvokkain järjestettävien koulutusten suola on samaa työtä tekevien ihmisen tapaaminen ja vertaistuen saaminen. Olisi hienoa, jos etäkoulutukseen voisi liittää osuuden, jossa voitaisiin käydä läpi eri työpaikoilla koettuja haasteita ja ongelmia ja ruotia niitä yhdessä!”

 

Liity GECares.comiin! Voit olla yhteydessä muihin terveydenhuollon ammattilaisiin ja saat pääsyn verkkokoulutuksiin, kliinisiin webinaareihin ja koulutuksellisiin sisältöihin eri aihealueilta.