Article

Sinivalohoito kotona helpottaa vauvaperheen arkea ja edistää synnytyksestä toipumista

Oulun yliopistollinen sairaala lainaa kotikäyttöön Bilisoft-sinivalohoitolaitetta keltaisuuden hoitoon 

Jos sinulla on lapsia, olet todennäköisesti tarkkaillut vauvan väriä tämän ensimmäisinä elinpäivinä ja pohtinut, kellertääkö iho. Vauvan elimistössä on bilirubiini-nimistä, veren punasolujen hajotessa syntyvää ainetta. Vastasyntyneen punasolumassa on suuri, joten myös bilirubiinia syntyy paljon. Vastasyntyneen maksa on vielä kypsymätön eikä välttämättä kykene käsittelemään bilirubiinia riittävän tehokkaasti. Siksi kaikki vastasyntyneet kellastuvat jonkin verran.

Keltaisuus on voimakkainta ensimmäisen elinviikon aikana.  Lievä keltaisuus on normaalia eikä sitä tarvitse hoitaa - valtaosalla vauvoista lievä keltaisuus häviää itsestään. Jos bilirubiiniarvo nousee ensimmäisinä elinpäivinä liian nopeasti tai ylittää niin sanotun valohoitorajan, keltaisuutta hoidetaan sinivalolla. Valo hajottaa iholle kertyneen ja myös ihon pintaverenkierrossa olevan bilirubiinin.

Vauvan ja äidin kotiinlähtö sairaalasta on aiemmin saattanut viivästyä useilla päivillä keltaisuuden hoidon takia. Nykyään äti ja vauva eivät välttämättä joudu jäämään hoidon takia sairaalaan, koska sinivalolaitteen saa myös lainaksi kotiin.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa GE Healthcaren valmistamia Bilisoft-sinivalohoitolaitteita on lainattu kotikäyttöön jo noin neljän vuoden ajan. Tällä hetkellä kotona toteutettuja valohoitovuorokausia kertyy sairaanhoitopiirin alueella vuosittain lähes 200.

”Olemme saaneet kotona toteutettavasta sinivalohoidosta pelkästään positiivista palautetta”, kertoo kätilö Terhi Tuomaala Oulun yliopistollisesta sairaalasta.

”Perheet ovat tyytyväisempiä, kun saavat olla kotona vauvan kanssa, äiti pystyy lepäämään paremmin ja myös toinen vanhemmista pystyy osallistumaan aktiivisemmin vauvan hoitoon. Tämä tukee varhaista vuorovaikutusta sekä kiintymyssuhdetta vanhemman ja vauvan välillä. Laite on pieni ja näppärä kantaa ja vauvaa voi pitää hoidon aikana sylissä tai vaikka kanniskella”, Tuomaala luettelee kotona toteutettavan hoidon hyviä puolia.

”Laite on helppokäyttöinen. Lisäksi olemme tehneet perheille sekä kirjalliset käyttöohjeet että opastusvideon. Kun valohoidon tarve ilmenee ja päätämme yhdessä perheen kanssa, että hoito toteutetaan kotona, soitamme perheelle ja opastamme heti puhelimessa katsomaan videon sairaanhoitopiirin internet-sivuilta. Kun perhe hakee valolaitteen sairaalasta, käymme sen käyttöä vielä tarvittaessa läpi”, Tuomaala kertoo.

 

Sinivalohoito kotona edistää kiintymyssuhdetta ja helpottaa arkea, kun välimatkat pohjoisessa voivat olla pitkiä

”Pohjois-Suomessa välimatkat kodin ja sairaalan välillä ovat usein pitkiä, joten joskus perheet joutuvat hakemaan valohoitolaitteen kotiin melko pitkänkin matkan päästä. Lisäksi bilirubiiniarvoja täytyy kontrolloida valohoidon jälkeen, mikä tarkoittaa, että perheen täytyy kuljettaa vauvaa kontrolliverikokeissa niin kauan kunnes keltaisuus on ohi. Yleensä perheet kuitenkin nimenomaan haluavat, että valohoito toteutetaan kotona ja ovat valmiit ajamaan pitkänkin matkan sitä varten”, Terhi Tuomaala jatkaa.

 

Sinivalohoito Bilisoft-laitteella

Vastasyntynyt saamassa sinivalohoitoa Bilisoft-laitteella

Vauvan keltaisuus voi johtua myös äidin ja lapsen veriryhmien epäsopivuudesta toisilleen. Tällainen tilanne, hemolyysi, syntyy, kun Rh-negatiivinen äiti muodostaa vasta-aineita Rh-positiivisen sikiön punasoluja vastaan. Alkuvuodesta neljännen lapsensa synnyttäneen kempeleläisen äidin kuopus kellastui tästä syystä.

 

”Huomasin jo synnytyssalissa, että vauvan iho kellertää. Muutaman päivän kuluttua bilirubiinin määrä oli ylittänyt sinivalohoitorajan”, äiti kertoo.

 

”Olisimme voineet palata sairaalaan valohoitoa varten, mutta koska vauvan paino oli nousussa ja olimme jo kotiutuneet, halusimme mieluummin hoitolaitteen kotiin. Mieheni kävi noutamassa laitteen sillä aikaa, kun minä tutustuin sen käyttöön netistä löytyvän videon avulla. Vauva oli laitteessa ensin yhden vuorokauden ajan. Kontrolliverikokeissa ilmeni, että bilirubiini on sitkeässä – se ei ensin lähtenyt riittävästi laskuun. Kahden 24 tunnin hoitojakson jälkeen vauvan elimistö alkoi reagoida hoitoon toivotusti, bilirubiiniarvo oli laskenut riittävästi ja hoito voitiin lopettaa”, äiti toteaa.

”Kotiin lainattava laite on ihan samanlainen kuin laite, jota käytämme osastolla. Joskus se on siis jo tuttu perheelle, mikäli vauva on ehtinyt olla jo sairaalassa ollessaan valossa. Jos vauva tarvitsee korkean bilirubiiniarvon takia kahta tai useampaa valonlähdettä, voi laite olla hiukan erilainen. Tällöin hoitoa ei anneta kotona. Jos perhe haluaa jäädä sinivaloon sairaalaan, se on edelleen mahdollista, mutta harva perhe kieltäytyy mahdollisuudesta saada  laite kotiin”, Tuomaala sanoo.

Haastatteluhetkellä muutaman viikon ikäinen kempeleläinen poikavauva voi hyvin. ”Hän on perustyytyväinen vauva ja todella virkeä ikäisekseen. Elämme tasaisen mukavaa lapsiarkea. Valohoito kotona edisti synnytyksestä toipumista, kun sain touhuta normiaskareita ja hoitaa vauvaa siinä sivussa”, äiti kiittelee.

 

Vauva saamassa sinivalohoitoa